Sari Tapio on elokuun lopussa palannut Suomen Partiolaisten järjestökoordinaattorin tehtävään Lapin Partiolaisille opintovapaalta. Sari työskentelee Rovaniemen piiritoimistolla.
Kahden vuoden opintovapaan aikana Sari on suorittanut hallintotieteiden kandidaatin tutkinnon Lapin yliopistossa pääaineenaan johtamisen psykologia. Maisteriopinnot jatkuvat työn ohessa.
Työtaustaa Lapin Partiolaisten parissa löytyy vuodesta 2015 asti piirileiri Loimun parista. Vuonna 2017 Sari aloitti työt Lapin Partiolaisten järjestösihteerinä.
“Eniten odotan uusiin ihmisiin tutustumista niin lippukunnissa kuin piirin luottisorganisaatiossakin. Myös vanhojen tuttujen kohtaamista partiossa on ollut viimeisen kahden vuoden aikana ikävä, joten ihan huippua päästä taas yhdessä tekemään hommia lappilaisen partion eteen! Parasta partiossa on aina ollut yhteisöllisyys ja ihmiset, jotka haluavat yhdessä toimia lasten ja nuorten hyväksi,“ kertoo Sari.
Lapin Partiolaisten järjestökoordinaattorin tehtävässä viime vuodet työskennellyt Linda Turunen jatkaa myös töitä partion parissa: Linda on syyskuussa aloittanut Pohjanmaan Partiolaisten järjestökoordinaattorin sijaisena. Lindaan voi yhä törmätä Rovaniemen piiritoimistolla, joka säilyy hänen pääasiallisena toimipisteenään.
Sariin voit olla yhteydessä seuraavissa asioissa:
- Jäsenpalvelu, piiritoimiston asiakaspalvelu, Lapin Partiolaiset ry:n hallinto
- Yhteiskuntasuhteet ja kumppanuudet, adventtikalenterikampanja
- Partiokasvatus ja ohjelma
- Lippukuntatuki ja aluetyö (alueet: Lappi)
- Vapaaehtoistuki ja koulutukset
Ota yhteyttä Sariin!
- lappi@partio.fi
- puh. 040 8338556