Inarin Tunturisusien ja Kätkän Kävijöiden Tiina Lehmuslehti, Maria Astren ja Viivi Törmänen osallistuivat maaliskuussa partiotaitojen talvi-SM-kilpailuun Kajaanissa. Vaikka kaikki kolme olivat kisanneet piirikisoissa, oli Riekon Kiepaus II kolmikolle ensimmäinen kosketus SM-tason partiotaitokilpailuihin.
Lauantai
Riekon Kiepaus II starttasi Kajaanissa lauantaiaamuna 12.3. mukavan lämpimässä kevättalven säässä koulumajoituksessa vietetyn yön jälkeen. Kisoissa oli lisäksemme kolme lappilaista joukkuetta: Merikotkat, Pesukarhut sekä Harmaakarhut Pohjan Tytöistä ja Sisseistä. Pilkkivavan nikkarointi aloitustehtävänä herätteli Lapin ViiMaT -vartiomme mukavasti kisavireeseen.
Toisen tehtävän jälkeen suuntasimme maastoon, mutta aloimme pian ihmetellä, miksi muut joukkueet näyttivät lähtevän eri suuntaan. Kaivoin kartan ulos karttalaukusta, ja näin että sen yläkulmassa luki teksti ”samoajat su”. Meille oli annettu väärä kartta! Maria ja Viivi jäivät tavaroiden kanssa pyörätielle odottamaan, kun minä ryntäsin takaisin kisakeskukseen hakemaan oikean kartan. Tässä vaiheessa kaikki vaeltajajoukkueet menivät meistä ohi, ja seuraavilla tehtävillä olimme jonon hännillä. Emme kuitenkaan lannistuneet, vaan jatkoimme kisaa rautaisella asenteella!
Suunnistustehtävän jälkeen joukkueiden etenemisessä alkoi olla jo hajontaa, eikä rasteille tarvinnut loppua kohden jonottaa paljon. Lauantaina matkan varrella tehtävinä oli mm. halsterin teko, köysilaskeutumisen solmut, loukkaantuneen kuljettaminen maastosta paareilla, jousipyssyllä ampuminen ja Kainuuseen liittyvä ristikon täyttö.
Kisayö
Yöpymispaikalla meidän joukkueelle sattui ja tapahtui! Yörastin tehtävinä oli laittaa leiripaikka pystyyn, kokata Kalixin eväät eli hiilloslihaa ja juureksia avotulella ja puhdetyönä valmistaa jänisräikkä.
Leirin saimme pystyyn ilman ongelmia, mutta ruoanlaittoa aloitellessamme Viivin kaasupulloa polttimoon ruuvatessa alkoivat tapahtua. Pullo alkoi suhista, ja hetkessä vuotava kaasu leimahti liekkeihin nuotion avustuksella. Onneksi tuli ei tarttunut Viivin vaatteisiin, ja palokuntalaisena hän tajusi potkia palavan pullon kauemmas meistä. Pienen pähkäilyn jälkeen Viivi alkoi lapioida lunta palavan kaasupullon päälle, ja niin uhkaava palo saatiin tukahdutettua. Kaasupullo oli aivan uusi, mutta siinä oli viallinen venttiili. Muistutammekin testaamaan kaasupullojen toimivuutta aina ennen maastoon lähtemistä! Onneksi meillä oli toinen kaasupullo mukana, ja ruoat saatiin lämmitettyä. ITulaiset satsaavat aina kisaeväisiin!
Jänisräikästä ei tullut koskaan valmista. Tehtävän aikana tuli vuoltua yksi sormi halki, sahasta meni terä ja käsiporan terä jumiutui niin pahasti, ettei kaikkia reikiä saatu tehtyä.
Pakkanen kiristyi yötä kohti ja kylmä alkoi hiipiä jäseniin. Ennen nukkumaanmenoa oli vielä suunnistustehtävä, jossa saimme itsemme mukavan lämpimiksi ennen maata menoa. Illan jännitysnäytelmien myötä emme olleet tajunneet, että hikiset monot olisi saanut viedä yöksi lämmittelytelttaan kuivumaan. Aamulla jäisiä monoja kylmiin jalkoihin kiskoessa olisi tehnyt mieli olla jossain aivan muualla kuin kisaamassa…
Sunnuntai
Toinen kisapäivä alkoi jyrkän jäisen mäen kapuamisella. Siinäpä kylmyys karisi kropasta ja päivä lähti mukavasti käyntiin! Päivän EA-tehtävällä aivot tosin taisivat olla vielä kohmeessa. Maria esitti potilastamme ja nappasi maahan allensa istuinalustan. Rastihenkilö muistutti meitä tehtävän alussa, että potilaan alla ei ole sitten muka mitään. Emme sitten kuitenkaan muistaneet ujuttaa avaruuslakanaa potilaan alle, vaan pelkästään hartioille lämpöhukkaa ehkäisemään.
Kilpailun tehtävistä mieleenpainuvin oli ehdottomasti sunnuntain jäistä pelastaminen. Minä hyppäsin avantoon, ja Viivi ja Maria heittivät minulle heittoköyden ja vetivät kantavalle jäälle. Avannosta ylös pääsemisen jälkeen raahauduin pitkin rypyläistä jäätä. Kroppaan alkoi sattua niin paljon, että olin jo kipuamassa pystyyn, kunnes pelastajani karjaisivat “Olet vielä heikolla jäällä, jatka kovalle jäälle!” Onneksi en ehtinyt päästää köydestä irti vaan heittäydyin takaisin jäälle ja ryömin kestävän jään merkkien ohi. Sain kuulla tehneeni päivän syvimmän sukelluksen.
Marian sanat kisan jälkeen tiivistää hienosti koko joukkueen tunnelman:
“Rata oli vaativa, mutta ei missään mielessä ylivoimainen. Aivan mahtavat tunnelmat, huikea joukkue, hyvin järjestetty kisa ja tehtävät olivat kaikki äärimmäisen mielekkäitä.”
