Tietoa meistä

Lapin Partiolaiset ry on pohjoisin Suomen partiopiireistä. Piirissä on 23 lippukuntaa, joissa on viikoittaista partiotoimintaa. Näissä on yhteensä noin 1500 aktiivista jäsentä. Yhdistys kuuluu jäsenenä Suomen Partiolaiset ry:hyn, joka on suomalaisen partiotoiminnan keskusjärjestö. Sitä kautta olemme osa kansainvälistä partioliikettä.

Piirin toimintaa suunnittelevia ja toteuttavia ryhmiä ovat alue-, kasvatus-, koulutus-, viestintä-, talous- ja ansiomerkkiryhmät. Lisäksi piirissä toimii vuonna 2022 perustettu kestävän kehityksen tiimi. Näihin ryhmiin kuuluvat piirin luottamushenkilöt eli ”luottikset”, joiden pestit ovat yleensä kaksivuotisia. Luottiksen tunnistaa sinivalkoisesta piirihuivista. Isojen projektien, kuten piirileirin tai partiotaitojen suomenmestaruuskilpailujen, järjestelyä varten perustetaan erillisiä projekteja, jotka toimivat ryhmien alaisuudessa.

Ylintä päätösvaltaa piirissä käyttää jäsenistö piirin kevät- ja syyskokouksissa. Piirin toimivaltaa käyttää syyskokouksen valitsema piirihallitus, jonka muodostavat piirinjohtaja, varajohtaja sekä viidestä kahdeksaan muuta jäsentä. Piirin toimintaa ohjaavat sen säännöt ja talousohje. Toimintaa suunnitellaan kahden vuoden jaksoissa (toimintasuunnitelma, tapahtumakalenteri ja pitkän tähtäimen suunnitelma) ja toteutuneesta toiminnasta laaditaan vuosittain toimintakertomus.

Kuva: Petri Hannula