”Tiedättekös te, pojat, mitä partiolaisen vyöhön on kirjoitettu? Ole valmis.” Näin totesi kapteeni Kaarna Tuntemattomassa sotilaassa. Partiolaisen tunnus ”ole valmis” on tarkoittanut itselleni ennen kaikkea sitä, että partiolainen on valmiina tarttumaan toimeen silloin kun vastuunottajaa kaivataan. Partiolainen ei luiki vastuuta nurkan taakse piiloon.

Omana haaveenani on ollut jo pitkään uuden lippukunnan perustaminen. Toiminnan saisi silloin aloittaa ns. puhtaalta pöydältä ilman kummempia rasitteita vanhoista perinteistä tai siitä, kuinka ”asiat on aina tehty”. Tähän tarjoutui oiva mahdollisuus muutettuani Sallaan, jossa jo kokoontui ryhmiä Kemijärven Tunturityttöjen ja -poikien alaisuudessa, mutta oma lippukunta vielä puuttui. Potentiaalisia jäseniä oli jo valmiiksi mukana Sallassa kokoontuvissa ryhmissä, joten vanhan paikallisen lippukunnan elvyttäminen vaati vain vetovastuun ottavaa tekijää. 

Erauspoikien syyskauden avajaisleiri Kolmiolammella elokuun lopulla.

Keväällä 2022 otin ryhmänjohtajien kanssa ensimmäisen kerran puheeksi oman lippukunnan perustamisen. Vastoin ennakkoluulojani en joutunutkaan sen enempää perustelemaan kantaani siitä, miksi näen oman lippukunnan tarpeelliseksi, vaan ehdotus sai varauksetta positiivisen vastaanoton. Sallan pitkästä partiohistoriasta ja perinteistä on vastannut lippukunta Sallan Erauspojat, jonka toiminnan elvyttäminen nähtiin parhaaksi vaihtoehdoksi täysin uuden lippukunnan perustamisen sijaan. Ensimmäisen kerran toiminta on aloiteltu jo 40- ja 50-lukujen taitteessa, jonka jälkeen toiminta jatkui vaihtelevasti aina vuosituhannen vaihteeseen saakka. Perinteitä kunnioittaaksemme halusimme toimia tämän historian jatkumona. 

Lähdimme viemään projektia kesän aikana eteenpäin. Tällaisen projektin viemisestä maaliin oli itsellä vain vähän tietoa, osaamista vielä sitäkin vähemmän. Onneksi piiristä löytyi aina viisaampia, jotka neuvoivat asiassa eteenpäin. Lisäksi edellinen lippukunnanjohtaja Tuure tarjosi arvokasta tietoa siitä, kuinka asiat on aikanaan tehty ja millaisia perinteitä lippukunnalla on ollut. Löytyipä vielä vanhaa kalustoakin varastojen perukoilta valmiiksi tulevia leirejä varten. Tuurelta saatujen kannustavien kommenttien siivittämänä touhu sai uutta puhtia, selvisi että lippukunnalla olisi lähistöllä jopa rantatontti. Tontilta löytyy vanha partiolaisten kämppä, joka tosin ajan syömänä on jo päässyt huonoon kuntoon.  

Lippukunnan johtoon valitut Matti ja Tiia avajaisleirillä.

Projekti on osoittanut mitä partiotoiminta pienellä paikkakunnalla on. Tekijöitä on vähän ja aina välillä taikuri yllättyy itsekin siitä, mihin kaikkeen sitä on tullutkaan lupauduttua. Esimerkiksi sellaisiin tehtäviin, joista et itsekään etukäteen tiedä mitään. Silloin uusi pesti alkaa sillä, että pitää ensin selvittää mitähän kaikkea kyseinen tehtävä pitääkään sisällään. Toisaalta pieni epämukavuusalueelle siirtyminen pitää tekemisen mielenkiintoisena eikä ajattelukaan uraudu liiaksi. Isot kiitokset täytyy antaa kaikille niille, pääasiassa ryhmänjohtajille ja vanhemmille, jotka ovat jossain roolissa lippukunnan pyörittämisessä. 

14.9.2022 koitti viimein se päivä, jolloin lippukunnan elvytyskokous järjestettiin. Kokouksessa valittiin hallitus ja lippukunnanjohtaja, sekä vahvistettiin toimintasuunnitelma loppuvuodelle. Ryhmiä Sallassa toimii jo nyt lähes kaikissa ikäkausissa ja tulevaisuudennäkymät ovat toiveikkaat. Hienoa oli kuulla myös kokoukseen osallistuneen entisen lippukunnanjohtaja Tuuren kertovan, kuinka takavuosina pöytälaatikkoon unohtunutta lippukuntaa oltiin usein vähällä lakkauttaa lopullisesti. Aina päätettiin kuitenkin, ettei lakkauttamista tehtäisi ihan vielä. Hän totesikin kokoukseen osallistuneita katsoessaan, ettei voinut kuin olla tyytyväinen päätökseen siitä, ettei lippukuntaa koskaan lakkautettukaan.

Matti, lippukunnanjohtaja/ Sallan Erauspojat  

Uutena partiolaisena perustamaan uutta lippukuntaa 

Osallistuminen paikalliseen partiotoimintaan oli yksi suurimmista toiveista muuttaessamme Sallaan kesällä 2021. Oli meille lottovoitto, että partio oli juuri ennen muuttoamme aloittanut toimintansa Sallassa Kemijärven Tunturityttöjen ja -poikien alaisuudessa. Lähdimme poikani kanssa molemmat mukaan partiotoimintaan, minä apuna sudenpentujen johtajalle eli akelalle ja poika sudenpentujen jäseneksi. 

Partion toiminta-ajatus tuli hiljalleen tutummaksi ja aloin tammikuussa 2022 itse ohjaamaan sudenpentujen ryhmää työparin kanssa. Olemme olleet onnekkaita, kun Sallan partiotoiminnassa on ollut tarpeeksi aikuisia mukana. Sudenpentujen lisäksi meillä on seikkailijoille ja tarpojille omat ryhmät.  

Kun aloitin akelana, oli tilanne minulle jännittävä ja uusi. Minulla ei ole partiosta kokemusta ennen Sallaan muuttoa. Kiitänkin kovasti Kemijärven lippukunnalta saatua apua. Saimme heiltä tukea ja tsemppiä monesti matkan varrella.  

Mielestäni parasta partiossa on sudenpennut. He ovat opettaneet paljon enemmän kuin partio itsessään. Lapset ovat positiivisia ja myönteisiä elämälle, heiltä voi oppia niin paljon.  

Sallan partio olisi ollut vaarassa loppua tämän vuoden loppuun, elleivät Matti ja Tiia olisi tulleet avuksi ja ottaneet vetovastuuta toiminnan organisoinnista. Syksyllä 2022 saimme oman kaivatun lippukunnan Sallaan. Nyt saamme kantaa ylpeinä Sallan Erauspoikien omaa lippua.

Riina ”Susiäiti”, akela/ Sallan Erauspojat 

Juttu on julkaistu Scout-Infossa 3/2022.