75/95/120€

Kokkola

02.03. - 03.03.


Pohjanmaan Partiolaiset toivottavat kaikki tervetulleiksi partiotaitojen talvi-sm-kilpailuihin! Eksymään pääset tietenkin Kokkolassa, missä meri, majakka ja lempeä talvipartiointi yhdistyvät toisiinsa 2.-3.3.2019!

Säännöt

Eksymässä noudatetaan Suomen Partiolaisten 1.8.2009 voimaan tulleita partiotaitokilpailujen sääntöjä, mutta SM-kilpailusääntöjen 9§:stä poiketen kilpailevien vartioiden lukumäärää ei rajoiteta piireittäin.

Osanotto-oikeus

Osanotto-oikeus on Suomen Partiolaiset – Finlands Scouter ry:n vuoden 2019 jäsenmaksun maksaneilla, kilpailuvuoden aikana vähintään 12 vuotta täyttävillä partiolaisilla.

Vartion jäsenen katsotaan kuuluvan siihen lippukuntaan ja piiriin, johon hänet on Kuksa-jäsenrekisterissä merkitty. Ainoastaan kyseinen piiri voi vahvistaa kilpailijalle toisen lippukunnan.

Sarjajako

Tyttövartiot kilpailevat oranssissa, sinisessä ja ruskeassa sarjassa, poika- ja sekavartiot vihreässä, punaisessa ja harmaassa sarjassa. Osanottajien iät lasketaan kilpailuvuoden kuluessa täytetyin vuosin – toisin sanoen osanottajan ikä on kilpailuvuosi miinus syntymävuosi.

Oranssin ja vihreän sarjan kilpailu on päiväkilpailu, muut sarjat kilpailevat yön yli. Kilpailun yhteydessä ratkaistaan partiopiirien välinen mestaruus sekä Pohjanmaan Partiolaisten talvimestaruudet sarjoittain.

Oranssi ja vihreä sarja

Kilpailuvartiona on lippukunnan jäsenistä koottu vartio, jossa on viisi 12-17-vuotiasta jäsentä. Kilpailuvartion jäsenten yhteenlaskettu ikä saa olla korkeintaan 73 vuotta (sääntömuutoskokeilu koskien pykälää 7, voimassa 1.4.2013 alkaen). Kilpailureitin pituus on enintään 9 kilometriä.

Sininen ja punainen sarja

Kilpailuvartiossa on neljä 14−18-vuotiasta jäsentä. Kilpailuvartion jäsenten yhteenlaskettu ikä saa olla korkeintaan 68 vuotta. Kilpailureitin pituus on sinisessä sarjassa enintään 20 kilometriä ja punaisessa 25 kilometriä.

Ruskea ja harmaa sarja

Kilpailuvartiossa on kolme vähintään 18-vuotiasta jäsentä. Molempien sarjojen sisällä ratkotaan lisäksi vaeltajaikäkauden mestaruus niiden vartioiden välillä, joiden jäsenet ovat 18−22-vuotiaita. Kilpailureitin pituus on ruskeassa sarjassa enintään 25 kilometriä ja harmaassa 36 kilometriä.

Etenemistapa

Päiväsarjat hiihtäen, yösarjat hiihtäen ja toinen päivä jalkaisin. Mikäli lumitilanne ei salli hiihtämistä, siitä ilmoitetaan kisaviikon maanantaihin mennessä vartionjohtajille ja kisan nettisivuilla.

Ilmoittautuminen ja osallistumismaksut

Kilpailuun ilmoittaudutaan kilpailuvartioittain Kuksa-jäsenrekisterin kautta. Ilmoittautuminen avataan 1.10.2018 ja se päättyy 11.2.2019. Joukkueen ilmoittaa kilpailuun vartionjohtaja. Ilmoittautumislinkki löytyy ilmoittautumisen alkaessa Eksymän verkkosivustolta.

Ilmoittautuneiden vartioiden tiedot ovat muokattavissa Kuksassa ilmoittautumisajan loppuun (11.2.2019) saakka. Ilmoittautumisajan päätyttyä osallistumismaksua ei palauteta, mutta piireillä on oikeus asettaa toinen joukkue samaan ikäsarjaan peruneen vartion tilalle.

Osallistumismaksu on päiväsarjoilla 75 euroa/vartio ja yösarjoilla 95 euroa/vartio. Osallistumismaksu sisältää kilpailussa jaettavan materiaalin, yhden lämpimän aterian, peseytymismahdollisuuden kilpailun jälkeen, lattiamajoituksen (pe–su) sitä tarvitseville sekä palkinnot parhaiten menestyneille vartioille.

Jälki-ilmoittautuminen avataan varsinaisen ilmoittautumisajan jälkeen, mikäli järjestävän tahon mielestä vartiokapasiteettia yhä riittää. Jälki-ilmoittautuneiden vartioiden osallistumismaksu on 120 euroa/vartio.

Pohjanmaan Partiolaiset laskuttavat suoraan kilpailuvartiota tai lippukuntaa ilmoittautumisen yhteydessä annettujen tietojen mukaan.

Järjestäjien yhteystiedot

Janoatko lisätietoa kilpailuista, mietityttääkö jokin? Palveluksessasi ovat seuraavat henkilöt:

Kilpailunjohtaja Antti Takalo, 040 7384799
Järjestelysihteeri Satu Kivelä, 050 4042139

Järjestäjien sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi@partio.fi

Tervetuloa Eksymään!

Kilpailun nettisivut.