PT-kisat eli partiotaitokilpailut ovat ohjelmallinen päivä tai viikonloppu, joka vietetään yhdessä kaverien kanssa, monipuolisesta valmiista ohjelmasta nauttien. Mikäpä sen mukavampaa yhteistä tekemistä olisi kuin ratkoa yhdessä erilaisia tehtäviä, yhteistä osaamista ja oman ryhmän yhteistyönkin taitamista haastaen! Ja mikä parasta: tämä partiokasvatuksen helmi kuuluu kaikkien ikäkausien ohjelmaan, myös aikuisille. 

Mitä kisoissa sitten tehdään? Touhuhan yleensä alkaa jo ennen kisoja! Kilpailujen järjestäjät julkaisevat kisojen nimen ja vanhempien ikäkausien kisoille myös tehtäväluettelon, ja nimistä voi jo alkaa veikkailemaan, mitä taitoja ja osaamista tehtävissä ehkä tullaan mittaamaan. Jos mielessä välkkyy mestaruuden tavoittelu, niin tämä voi olla isokin osa kisakokemusta! Jos taas tavoitteena on lähteä vain hyvän seuran kanssa nauttimaan kivasta, valmiista ohjelmasta, joka kertaa ja syventää omia taitoja, voi toki arvuuttelun jättää sikseen ja odottaa rauhassa, mitä tuleman pitää. 

Kuten muillekin partioreissuille, myös kisoihin lähtijä saa hyvät ohjeet ja varusteluettelon kilpailukutsun osana. Ja kuten kaikki tiedämme, maukkaat eväät ovat hyvän reissun ytimessä, niin myös kisareissuilla. Kisoissa on usein myös ruokarasti, mutta sen idea on enemmänkin osoittaa retkiruoanlaiton osaamista, ei niinkään täyttää mahaa, joten kisareissulla joku muu ei siis valitse, mitä metsässä syöt. 

Sudenpennut ja seikkailijat

Sudenpennuille ja seikkailijoille järjestetään yhdessä saattajansa kanssa järjestetään piirissä kisat joka kevät. Sudenpentujen 4-8-henkiset pentueet ja seikkailijoiden 4-6-henkiset kisavartiot kisaavat keväisenä lauantaina tehtäväradalla, joka testaa partiossa opittuja asioita ja ryhmässä toimimista sekä opettaa liikkumaan luonnossa. Kisa on aivan loistava päätöshetki kertaamaan ja testaamaan kauden aikana opittuja asioita! Koska kisapaikkakunta piirin kisoissa vaihtuu vuodesta toiseen, välillä pääsee katselemaan maisemia myös aivan piirin toiselle laidallekin saakka. Sekä pentueilla että seikkailijavartioilla tulee olla mukanaan kisoissa vähintään 15-vuotias saattaja, joka opastaa tehtävärastien välillä ja voi auttaa tehtävän lukemisessa, mutta joka ei saa osallistua tehtävien tekemiseen tai neuvoa niissä. 

Tarpojat

Tarpojilla eli Oranssissa (Or) ja Vihreässä (Vi) sarjassa kisaavilla 4-6-henkisillä tarpojien kisavartioilla on tarjolla suomenmestaruustasolla kisat talvella sekä kevätkisat niin piirinmestaruus- kuin SM-tasollakin. Lapin Partiolaiset järjestävät OrVi-kisat aina yhdessä sudenpentujen ja seikkailijoiden kisojen kanssa, joten kyydit on yleensä helppo järjestää suuremmalla porukalla. Oranssi sarja tarkoittaa naispuolisten kisaajien sarjaa, Vihreä on avoin kaikille. OrVin kisat ovat jo osa virallista PT-kisajärjestelmää ja niissä voi siis edetä paitsi piirinmestareiksi, myös suomenmestareiksi! 

Kuva: Alex Inkiäinen

Samoajat

Samoajat eli Sinisen (Si) ja Punaisen (Pu) sarjan nelihenkiset samoajien kisavartiot kisaavat SM-tasolla talvella ja syksyllä, meillä Lapissa ainoastaan syksyisin. Sarjajako on samanlainen kuin OrVissakin: Si on vain naisille ja Pu on avoin kaikille. SiPu-kisat kestävät yön yli eli lauantaiaamusta sunnuntaille ja testaavat erilaista osaamista ja päättelykykyä jo varsin laajasti, mutta mielenkiintoisesti. Tarjolla on siis mainio tilaisuus itsensä ja ryhmänsä haastamiseen luonnon helmassa! 

Vaeltajat ja aikuiset

Vaeltajat ja aikuiset kisaavat kolmihenkisin kisavartioin Ruskeassa (Ru) ja Harmaassa (Ha) sarjassa. Nämä kilpailut järjestetään SiPun kisojen yhteydessä eli tällä hetkellä SM-tasolla talvella ja syksyllä, Lapissa ainoastaan syksyllä. RuHa eroaa SiPusta haasteellisuuden osalta; reitti on hieman pidempi ja usein hieman haastavampikin, ja sen varrelle mahtuu enemmän tehtäviä. Myös arvostelukriteerit ovat usein hieman tiukemmat kuin nuoremmilla. RuHassakin voi silti kilpailla aivan yhtä hyvin yöretkityylisesti luonnosta, eväistä ja ohjelmasta nautiskellen kuin pyrkiä etenemään urheilukisan tyyliin mahdollisimman vauhdikkaasti ja tarkasti suorittaen ja liikkuen. 

Keltainen sarja

Keltainen sarja (Ke) eli kevyt sarja tarkoittaa 2-5 hengen kisavartiota, jonka jäsenet ovat vähintään 15-vuotiaita. Keltainen sarja järjestetään SiPuRuHan yhteydessä ja sen kuljettavana oleva matka on kevyempi ja tehtäviä tehdään hieman vähemmän. Joskus Ke on myös päiväkisa, vaikka muut jatkavat kilpailua vielä aamullakin, yökisassakin nukkumisaikaa on varattu hyvin. Keltaisessa sarjassa ei jaeta piirin- eikä suomenmestaruuksia, mutta kyllä siinä silti voi paitsi nautiskella toisten tekemästä monipuolisesta ohjelmasta ja ympäröivästä luonnosta, myös aidosti kilpailla toisia kisavartioita vastaan niin halutessaan! 

Kuva: Kimmo ”Kipe” Vääriskoski

Merkit

Kisakokemuksesta saa tietysti myös merkkejä kannettavakseen! Usein kisoilla on omat merkkinsä, joita voi kantaa samoin kuin muitakin tapahtumamerkkejä. Niiden lisäksi osana partio-ohjelmaa on kuitenkin myös yleisiä kisamerkkejä. Niitä ovat Partiotaitokilpailu-jälki sudenpennuille (katso Sudenpennun jäljet s. 50) ja seikkailijoiden Kisaaja-haastemerkki sekä vanhemmille ikäkausille ja aikuisille tarkoitetut PT-kisamerkit, joita saa neljässä eri tasossa: vihreänä, punaisena, harmaana ja kultaisena. Kannattaa kurkata vaatimukset [linkki .fi:hin saakka: https://partio-ohjelma.fi/]partio-ohjelma.fi:stä ja katsoa, mitä niistä ehkä voisi nyt tai pian kantaa oikeassa hihassaan! 

Milloin pääsee kisaamaan?

Kätkän Kupeessa 2025 (perhepartio-, sudenpentu-, seikkailija- ja tarpojaikäisille) järjestetään Kittilässä 17.5.2025.

Lapin Partiolaisten syyskisat (samoaja- ja vaeltajaikäisille sekä aikuisille) järjestetään Kemissä 20.-21.9.2025. Lisätietoja tulossa kilpailujen lähestyessä! 

PS. Kisoja pääsee myös tekemään! Piirin latukartassa kerrotaan, mikä lippukunnista kulloinkin on kisanjärjestelyvuorossa, mutta usein auttamaan pääsee kyllä myös eri huivia kantavana. Maaliskuun lopussa piiri koulutti pitkästä aikaa uusia kisaosaajia, ne taidot kannattaa hyödyntää!