On usein todettu asia, että luonnon keskellä useimmat partiolaisen taidot oppii sekä helpommin että paremmin kuin koloillassa. Retken sanotaan vastaavan kymmentä koloiltaa. Ja mikä olisi sen parempi retki kuin pieni kisailu luonnon helmassa?
Partiotaitokilpailut kuuluvat kaikkien ikäkausien ohjelmaan. Partioneuvosto varmisti juuri, että myös partioaikuisille ne kuuluvat jatkossakin. Ikäkausiohjelmat sisältävät erilaisia PT-kisoihin liittyviä suoritteita, joilla kisakulttuuriin pääsee tutustumaan. Pienimmille kisan muotoon rakennettu retki voi olla hyvä käytännön varmistus taitojen haltuun ottamisesta ja pieni leikkimielinen haaste kavereita vastaan taitojaan mitellen, vanhemmille ikäkausille taas mainio tapa haastaa itseään ja testata taitojensa toimivuus. Ja aivan kaikille ne ovat mainio, ohjelmallinen tuokio yhdessä tehden!
Lippukuntakisa on monipuolinen mahdollisuus
Piirin PT-kisoja järjestävät kaikki lippukunnat vuorollaan, piirin syyskokouksissa vahvistettavan latukartan järjestämisvuorojen mukaisesti. Joka puolella piiriä siis on ilo ja kunnia päästä toteuttamaan kisoja muille piirin lippukuntien kisavartioille. Tästäkin syystä elävän kisakulttuurin vaaliminen joka lippukunnassa on asia, joka helpottaa paitsi oman ohjelman ja retkien järjestämistä (ja ehkä tuo mainetta ja kunniaa lippukuntaan vuosittain!), myös koituu hyödyksi siinä vaiheessa, kun oma järjestelyvuoro jälleen tulee vastaan. Tutun tapahtuman järjestäminen on luonnollisesti aina helpompaa kuin ensin perehtyä ja sitten järjestää, vaikka mittakaava hieman muuttuisikin.
Suomen Partiolaisilta löytyy ohjeet lippukuntakisan järjestämiseen ja piirin kisavastaavatkin toki tukevat asiassa, kun into herää. Kisakoulutuksia eli rastipäällikkökoulutusta (RP-kurssi) ja järjestelytoimikuntakoulutusta (JTMK-kurssi) järjestetään pitkälti järjestelyvuorossa olevien lippukuntien tarpeen mukaan, mutta ne ovat aina avoimia kaikille muillekin kuin seuraavan järjestelyvuorossa olevan lippukunnan jäsenille, eli mukaan vaan! Samoin, jos aikuisena, samoajana tai vaeltajana ei ole kiinni oman lippukunnan viikkotoiminnassa, ottaa naapurilippukunta varmasti mielellään avun vastaan ja kysyjän mukaan oman järjestelyvuoronsa piirinmestaruuskisojen rastimieheksi tai muuksi toimitsijaksi sekä siinä samalla asioita lähietäisyydeltä opettelemaan ja kisatunnelmiin tutustumaan.
Helpoimmillaan lippukunnan oman kisan järjestämisessä on kyse vain tehtäväkäskyn muotoon tutustumisesta ja kisoissa toimimisesta sekä omien ryhmien ohjelmallisen sisällön pukemisesta tähän muotoon toisenlaisen retken sijaan – tai sen osana. Rastihenkilöksi pääsy on myös mainio mahdollisuus vanhemmille ikäkausille! Pienimuotoisessa oman porukan kisassa tulosten laskeminenkaan ei kynää ja paperia kummempaa vaadi, ja palkintojenjakohan on kutkuttavine jännityksen tunteineen kestosuosikki tilaisuuksien joukossa liki kaikille lapsille ja aikuisillekin.
Tarkemmin PT-kisojen kuvioihin voi tutustua piirin kisasäännöistä ja Suomen Partiolaisten kisasivuilta https://www.partio.fi/lippukunnille/partio-ohjelma/kilpailut/ – tervetuloa mukaan!
Seuraava rastipäällikkökoulutus järjestetään talvella Torniossa, seuraa piirin ilmoituskanavia ja kalenteria!