Pihan porinat 20.10.2019

Tiivis kokousviikonloppu on takana. Lokakuinen Inari antoi säiden ja maisemien puolesta parastaan, kun lauantaina Lapin Partiolaiset kokoontuivat Inariin sääntömääräiseen syyskokoukseen, ja piirihallitus kokousti vielä sunnuntaina Ivalossa, Inarin Tunturisusien kololla.

Sunnuntaina piirihallituksessa kirjattiin ylös lauantain syyskokouksessa esiin tulleita asioita. Hyvänä huomiona kokouksessa nousi muun muassa esille, että piirihallituksen kuulumisia ja mietteitä ei enää ole niin säännönmukaisesti ”kuullut” ja päässyt lukemaan, kun Scout Info on ollut tauolla. Tähän päätimme tarttua heti ja niinpä PiHan porinoita on luvassa aina kokousten jälkeen nyt piirin nettisivuilla. Jos jokin asia jää sinua mietityttämään tai haluat kuulla asiasta lisää, pistäthän reilusti viestiä tai soitat asian tiimoilta!

No mitä muuta PiHa kokouksessaan sitten porinoi? Hyvin vahvasti keskityimme jo suuntaamaan katseitamme tulevaisuuteen. Puhuimme tulevasta Partiotahdista ”Rohki tyktistä”, kevään partioviikosta ja sen kampanjasta sekä viilasimme piirin viestintäohjetta, jonka tarkoituksena on helpottaa ja selkeyttää eteenkin kisa- ja tahtijärjestäjien viestinnän suunnittelua ja toteutusta. Otimme myös askeleen eteenpäin digitaalisessa maailmassa ja päätimme ottaa käyttöön sähköisen allekirjoitusjärjestelmän pöytäkirjojen ja muiden allekirjoitettavien dokumenttien kanssa.

Seuraavan kokouksen asialistalla käsitellään ainakin tulevan Partioneuvoston esityslistaa, piirin talousasioita sekä aloitetaan valmistelut partiotahdissa pidettävää jatkokokousta varten. Piirin syyskokouksessa hallitukseen jäi yksi avoin pesti ja syyskokous velvoitti hallituksen järjestämään jatkokokouksen, jotta hallitus saadaan täysilukuiseksi. Suunnataan siis vahvasti katseet tulevaan, parannetaan piirihallituksen toiminnan näkyvyyttä ja teemme parhaamme lappilaisen partiotoiminnan eteenpäin viemiseksi.

Tauon jälkeisen ensimmäisen porinan kirjoitti Sanna, piirinjohtaja