Mitä piirihallitus tekee?
Piirihallituksen tehtävänä on aina vain paremman partiotoiminnan mahdollistamiseen lippukunnissa. Lisäksi jokainen hallituksen jäsen edustaa toiminnanalaa sekä toimii piirin edustajana valtakunnallisessa päätöksenteossa Suomen partiolaisten valiokuntien ja Partioneuvoston kautta. Koko piirin (lippukuntien ja piirin ryhmien) toiminnan tavoitteellisuus ja laatu sekä resurssit ovat hallituksen jäsenten ykkösasioita!
Jokaiseen toiminnanalaan kuuluu useita ryhmiä, jotka vastaavat omista osa-alueistaan, esimerkiksi aikuistuesta tai piirikisoista. Hallitus toimii läheisessä yhteistyössä piirin työntekijöiden, muiden piirien sekä keskusjärjestö Suomen Partiolaisten kanssa.
Ehdokkaiksi hallitukseen voivat ilmoittautua kaikki lappilaiset partiolaiset. Vain puolet hallituksen jäsenistä vaihtuvat aina kerralla, joten jokaisessa syyskokouksessa on paikkoja auki. Hallituksen jäsenet valitaan kaksivuotiskaudelle. Hallituksen jäsenen tärkein ominaisuus on aito kiinnostus höystettynä oppimishalulla ja toimintatarmolla. Kaiken muun voi oppia!
Piirihallitus kokoontuu 3–5 viikon välein. Kokoukset pidetään hybridinä elikkäs sekä etänä Teamsin kautta että livenä piiritoimistolla Rovaniemellä. Kokouksessa käydään läpi toimialojen kuulumiset työvaliokunnan laatiman esityslistan mukaisesti. Kokousaikataulut olemme sopineet yhdessä joulu- että kesäpihassa aina puoleksi vuodeksi eteenpäin. Joulupihassa tutustutaan uusiin jäseniin, tiimiydytään, suunnitellaan tulevaa sekä vaihdetaan viestikapulaa vaihtuvien jäsenten välillä. Kesäpihassa suunnitellaan tulevaa ja summataan, mitä ollaan saatu aikaan.