Julkaistu alunperin Luottisblogissa 23.2.2016

Viime kesän Loimu-piirileirillä koin erilaisen partiokokemuksen. Erilaisuutta ei ollut se, että pystyin osallistumaan vain muutaman päivän alkuleiristä (eihän sitä aina kaikkiin tapahtumiin pääse mukaan). Erilaisuutta oli se, että pystyin leiriltä lähdettyäni seuraamaan tapahtumia ja tunnelmia kätevästi blogiteksteistä, Facebook-päivityksistä ja Instagramin kuvista. Näistä sai tarpeeksi virikkeitä, että leirin tunnelma jatkui vahvasti leiriporttien ulkopuolellekin. Syksylläkin vielä leirivideosta sai hyvin mielenvirkistystä ja iloa. Hyvä esimerkki oivasta partioviestinnästä, kiitos vielä Loimun väsymättömille viestijöille!

Toimin vuoden 2011 aikana nykyisten nettisivujen sunnittelu- ja toteutusryhmässä ja siitä sitten siirryin vastaamaan nykyisten nettisivujen ylläpidosta. Täytynee tunnustaa, että ennen tätä projektia ja pestiä en tiennyt html:stä tai wordpressistä paljon mitään, mutta matkan varrella on tullut opeteltua ja nyt tiedän muutaman rivin enemmän. Tekemällä oppimista parhaimmillaan : )

Nyt on tullut aika uusia piirin nettissivut. Viisi vuotta on aika pitkä aika teknologiankin maailmassa. Uudistusprojekti on tällä hetkellä tiedonkeruu- ja suunnitteluvaiheessa. Joten vastailehan kiltisti, jos vaikka Ruoktu-partiotahdissa tulee eteen nettisivuaiheisia gallupeja. Tavoitteena on käytettävämmät, selkeämmät, modernimmat ja kaikin puolin paremmat sivut. Kaikki mielipiteet ja tiedonmurut tuovat siis uusia nettisivuja lähemmäs tätä tavoitetta.

Terveisin,

Matti Silveri
viestintäryhmän jäsen, nettisivuvastaava