Julkaistu alunperin Luottisblogissa 31.1.2016

Näin se pärähti käyntiin Niilo Anteron viides vuosi piirihuivi kaulassa. Paljon on muuttunut vuosien varrella, mutta nyt muutoksen tuulet tuntuvat puhaltavan ennätyksellisen voimallisesti. Tuntuu aika oikeutetulta pohdiskella tässä tekstissä muutosta, siis sitä mystistä prosessia siinä perinteisen ja uuden välissä. Onhan tämä blokikin uusi (ja hieno).

Joka vuosi Lapin Partiolaisten luottamushenkilöt, tuttavallisemmin luottikset, kokoontuvat Tammiluistoon viikonlopuksi pohtimaan menneitä, suunnittelemaan tulevia ja nauttimaan hyvästä seurasta. Pari viikkoa sitten suunnatessani Rovaniemen Ruikkaan luistelemaan mielessä olivat niin vanhat kuin uudetkin kuviot. Ensinnäkin olin perinteikkäät 14 tuntia myöhässä ja kuskinani oli luottistoveri, johon olen tutustunut varmaan joskus teininä. Toisaalta vieressä istui aivan tuore tuttavuus jokeltelemassa turvaistuimessaan ja Ruikassa olisi edessä parikin uutta pestiä, uudet piirinjohtajat ja -hallitus.

Ounasteluni vanhan hyvän ja uuden jännän kutkuttelevasta sekoituksesta osui aika hyvin oikeaan. Perinteitä päivässä edustivat muun muassa loistava aamupuuro, mahtava luottisporukka ja piiritoiminnan peruskysymys: kuinka me voimme parhaiten tukea juuri lippukuntia? Uutta ja ihmeellistä oli ainakin yllätysvieras Jukka Hakolan dialogikoulutus, jossa käsiteltiin palautteen antoa, hyvinvointia ja kiittämistä sekä SP:n piiriuudistus, joka varmasti kohta heiluttelee itse kunkin luottiksen huivia suuntaan tai toiseen.

Myös ihmiset ovat vaihtuneet viime aikoina huimasti. Pestikeskustelussa jouduinkin kysymään että ”ketäs tähä mejän ryhmään nykyään kuuluu?” Paikalle kokoontunut joukkio edustaa uuden ja vanhan harmoniaa jo itsessään. Osan kanssa on tuntenut omista nimenantojuhlista asti ja toisten nimet joutuu vielä lunttaamaan Facebookista. Joku on ollut luottis pidempään kuin minä olen osannut lukea ja joillekkin tämä on ensimmäinen Tammiluisto. Silti, tai juuri siksi, jokainen oppii toisilta jotain uutta koko ajan.

Luottisporukka on yksi syy siihen, että en näe uutta intoa ja vanhaa osaamista vastakohtina. Ne eivät estä toisiaan toteutumasta ja sopivasti yhdistettynä ovat enemmän kuin osiensa summa. Itse nautin muutoksesta. Tuoreet tehtävät, tyypit ja ajatukset laittavat itse kunkin kurkistamaan oman laatikkonsa ulkopuolelle. Siellä ulkopuolella on joka kerta jotain opittavaa.

Alun kielikuva muutoksen tuulista on siltä osin kuvaava, että uudet ajattelutavat monesti ravistelevat ja voivat olla haastaviakin. Pitää kuitenkin muistaa että kovakaan myräkkä ei pysäytä sinnikästä kulkijaa, mutta myötätuulessa on aina kevyt ja mukava kulkea. Tuuli myös puhdistaa ilmaa ja puhtaassa ilmassa ajatus tunnetusti juoksee hyvin.

Minä lähden partiovuoteen 2016 happirikkaassa ilmassa ja ajoittain puuskittaisessakin myötätuulessa. Toivottavasti hyvää tuulta riittää kaikille muillekin sitä kaipaaville.

T. Niilo ”Nipsu” Karjalainen
piirin ohjelmaryhmän varapuheenjohtaja
#lautsikkaboy