Ensimmäiset Pohjantähti-soljet jaettiin SP:n jäsenkokouksessa 14.11.2020

Onnittelut Pohjantähti-soljesta Päkälle ja Nipsulle!

Niilo ”Nipsu” Karjalainen, Keminmaan Kivekkäät, ja Paula ”Päkä” Päivinen, Inarin Tunturisudet, ovat saaneet historian ensimmäisten saajien joukossa Pohjantähti-soljen. Pohjantähti-solki on uusin SP:n ansiomerkki, joka on perustettu täydentämään aate-ansiomerkkien ketjua Mannerheim-solkien ja hopeaeläinten (eli Hopeajoutsenten ja -susien) väliin.

Pohjantähti-soljen saajat ovat aikuisia partiojohtajia, jotka ovat sisäistäneet partion arvopohjan ja elävät sen mukaan. He ovat aatteellisesti vahvoja henkilöitä, jotka toimivat esimerkkinä muille partion arvojen toteuttamisesta. He ovat saaneet toiminnallaan aikaan toisissa ihmisissä kasvua ja sitoutumista partiotoimintaan. He ovat sitoutuneet partion arvoihin ja toimivat ansiokkaasti sekä innostuneesti partiojohtajatehtävissä. Partion arvot näkyvät heidän toiminnassaan partiossa sekä muussa elämässä.

Solki muodostuu kolmesta osasta:
Ylhäältä avoin sydämen muotoa muistuttava havukehä kertoo saajan olevan partiojohtaja. Merkissä on kolme heraldista ruusua, jotka liittävät soljen olemassa olevaan aatesolkien ketjuun. Kolme ruusua kuvaavat lupausta, tunnusta ja ihanteita. Pääaiheena soljessa on Pohjantähti, joka johtaa ajatukset aatteen kasvuun sekä esimerkillisyyteen kohti vahvempaa aatetta. Aatteellinen suunta on ylös pohjoiseen, kohti syvällisempää partioaatteen sisäistämistä.

Historian ensimmäiset merkit luovutettiin Suomen Partiolaisten jäsenkokouksessa 14.11.2020.

Nipsun kuva: Petteri Ojala
Päkän kuva: Sami Babitzin