LP Aluetuesta vastaava hallituksen jäsen

Alueryhmä (aiemmin lippukuntatuki) tukee piirin lippukuntien toimintaa. Aluetuen organisaatio rakentuu lippukuntatuen, kasvun ja moninaisuuden osa-alueista. Aluetuesta vastaava osallistuu aktiivisesti piirihallituksen yhteiseen työskentelyyn ja tekee tiivistä yhteistyötä piirin järjestökoordinaattorin kanssa. Lisäksi pestissä toimitaan yhteistyössä erityisesti vapaaehtoistuesta vastaavan piirihallituksen jäsenen kanssa muun muassa tapahtumajärjestelyiden osalta.

Käytännössä pestissä toimimiseen kuuluu:
- Piirihallituksen iltakokoukset 10–20 krt/vuosi
- Piirihallituksen kesä- ja joulukokousviikonloput
- Piirin vuosikokoukset pääsääntöisesti 2 viikonloppua/vuosi
- Tammi- ja eloluistot yksi viikonloppu tammi- ja elokuussa
- Aluetuen ryhmän toiminnan ohjaaminen, kehittäminen ja johtaminen, kokoukset 8 krt/vuosi
- Toimintaryhmän puheenjohtajan kanssa sovitulla tavalla edustaminen SP:n laajennetuissa valiokunnissa sekä muissa SP:n tapahtumissa edustaminen
- Seuraajan perehdyttäminen
- Tehtäviin kuuluvien asioiden edistäminen itsenäisesti kokousten välillä


Piirihallituksen jäsenet valitaan sääntöjen mukaan kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Nyt haettavan aluetuesta vastaavan hallituksen jäsenen kausi on 1.1.2025-31.12.2026. Käytännössä pestiin perehdyttäminen alkaa kuitenkin jo kautta edeltävän marras-joulukuun aikana javäistyvän piirihallituksen jäsenen toivotaan tarvittaessa jatkavan seuraajansa perehdytystä vielä omaa kauttaan seuraavan tammikuun aikana.

Pestissä tarvittavat taidot tai kokemus

Iloinen asenne, sitoutuminen pestiin ja halu tukea piirin lippukuntia ovat tärkeintä tässä pestissä! Pesti sisältää paperipartion ohella myös aitoja kohtaamisia pitkin Lapin lippukuntakenttää.

Pestissä toimimista helpottaa:
- Lappilaisen partiotoiminnan ja lippukuntien tuntemus, osaaminen valmentamisesta, moninaisuus- tai kasvutyöstä on eduksi
- Kokemus erilaisista partiotapahtumista osallistujana tai toteuttajana
- Motivaatio kehittää ja johtaa piirin lippukunnille tarjoamia tukimuotoja
- Yhteistyö- ja ryhmätyötaidot ja itsensä johtamisen taidot

Pestiin saatava tuki:
- Kasvatuksesta vastaava piirinjohtaja
- Järjestökoordinaattori
- Piirihallituksen muut jäsenet
- Aluetuen ryhmän jäsenet

Pestin edellyttämä ajankäyttö
- Pesti vaatii vähintään viikoittaista, joskus jopa päivittäistä työskentelyä. Pestiin kuuluu vuosittain 7–12 viikonloppua. Piirihallituspestin oletetaan olevan ensisijainen partiopestisi.

Lisätiedot

Lisätietoja tehtävästä antaa:
- aluetuesta vastaava hallituksen jäsen Reeta Hartikainen, reeta.hartikainen@partio.fi
- piirin järjestökoordinaattori Sari Tapio, sari.tapio@partio.fi/ 040-833 8556.

Asettumalla ehdolle viimeistään 5.10.2024 voidaan ehdokkaan näkyvyys piirin viestinnässä (nettisivuilla ja somessa) varmistaa. Myöhemmin ehdolle asettuneillekin pyritään saamaan jotain näkyvyyttä piirin kanavilla, mutta mitä lähempänä vaaleja asettuu ehdolle, sitä vähemmän näkyvyyttä voidaan taata. 

Pestiin asetutaan ehdolle täyttämällä pestihakemus piirin nettisivuilla. Vastaathan pestihakemuksen perustelut-kohdassa seuraaviin kysymyksiin. Vastauksista kootaan ehdokasesittely piirin nettisivuille (esittely tulee ehdokkaalle luettavaksi ennen julkaisua). 

1. Kuka olet, mistä tulet? Esittele itsesi. 
2. Kerro oman partiopolkusi kolme tärkeintä tapahtumaa tai pestiä. 
3. Mitä haluaisit edistää piirissä, miksi sinut tulisi valita hakemaasi pestiin? 
4. Millaisissa tilanteissa olet epämukavuusalueellasi, miten selviydyt siitä? 
5. Kolme sanaa, jotka kuvaavat sinua parhaiten hallitustyöskentelijänä. 

Varsinaisen valinnan hallituksen jäsenistä (ml. piirinjohtajat) tekee piirin syyskokous 2.11.2024. 

Täytä hakemus