Pestin toimintaryhmä: Kasvatusryhmä
Pestin kesto: 2 vuotta
Pestin kuvaus:
Partiokasvatus on tavoitteellista, suunniteltua toimintaa, jonka pyrkimyksenä on kasvattaa lapsia ja nuoria toimimaan aktiivisesti suhteessa omaan itseensä, toisiin ihmisiin, yhteiskuntaan ja ympäristöön. Kasvatusryhmä tarjoaa piiritasolla partio-ohjelman mukaista ikäkausitoimintaa sekä tukee lippukuntia partio-ohjelman toteuttamisessa esimerkiksi tukemalla kisajärjestysvuorossa olevia lippukuntia talvi-, kevät- ja syyskisojen järjestelyissä, järjestämällä ohjelmaan sidonnaisia johtamis-, taito ja täydennyskoulutuksia (ROK, VOK, PePa-ohjaaja) sekä tukemalla tarpeen mukaan partiotahtia järjestävää lippukuntaa.
Vaeltajaikäkausi käsittää 18-25-vuotiaat partiolaiset, jotka ovat partion kohderyhmää. Vaeltajavastaavat ovat vastuussa vaeltajaohjelman järjestämisestä piirissä ja kontaktoivat piirin vaeltajia säännöllisesti ja kannustavat kouluttautumaan esimerkiksi PJPK:n muodossa, sekä tukevat vaeltajatapahtumien suunnittelua. Lisäksi osallistuvat kasvatusryhmän toiminnan kehittämiseen osana tulevaa ohjelmauudistusta.
Pestissä tarvittavat taidot tai kokemus
Käytännössä pestissä toimimiseen kuuluu:- Piirin vaeltajaohjelman säännöllisestä järjestämisestä
- Tukea vaeltajatapahtumien suunnittelua
- VPiirin vaeltajien säännöllinen kontaktointi
- Osallistuminen piirin tapahtumiin sovitulla tavalla
- Tammi- ja Eloluistot yksi viikonloppu tammi- ja elokuussa
- Kasvatusryhmän kokoukset 10–12 krt/vuosi
- Seuraajan perehdyttäminen
- Lisäksi tehtäviin kuuluvien asioiden edistäminen itsenäisesti kokousten välillä
Pestissä toimimista helpottaa:
- Ikäkausi-ohjelman tuntemus
- Kiinnostus ohjelmauudistukseen
- Yhteistyö- ja ryhmätyötaidot
- Itsensä johtamistaidot
Pestiin saatava tuki:
- Ryhmän puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja
- Piirihallitus
- Kasvatusryhmän jäsenet, mahdollinen pestipari
Pestiä tukevat koulutukset:
- Partiojohtajaperuskoulutus
- Pestin edellyttämä ajankäyttö
- Pesti vaatii vähintään kuukausittaista, joskus jopa viikoittaista työskentelyä. Ajankäyttö määrittyy piirissä tapahtuvien projektien mukaan.
Lisätiedot
Lisätietoja:
Eveliina Huhtala
Kasvatuksen puheenjohtaja
eveliina.huhtala@partio.fi